torstai 9. helmikuuta 2012

P*skarteluhaaste #128

Inspiraatio on ollut hieman kadoksissa joulukorttiurakan jälkeen, mutta jospa se nyt alkaisi palailla.
Nyt olisi kaiken lisäksi aikaakin askarrella, kun viime viikolla lääkäri askarteli mahani auki ja nyt on n. kuukausi sairaslomaa edessä. 
Pieni ongelma vain askartelun kannalta on se että etunojassa istuminen ei tunnu mukavalta ja taas askarrellessa aina on vähän kumartuneena lähemmäksi työtään, seisoakaan ei pitempiä aikoja jaksa kun alkaa koskea ja kolottaa joka kohtaan. Eilen piti kuitenkin saada paketin mukaan pieni kortti ja päätin yhdistää sen P*askarteluhaasteeseen. Seisaallaan minä sen pääosin sitten askartelin, pistin pöydän päälle laatikon että sain työtason vähän ylemmäksi :)

Tuli oikein kesäinen kortti, varmaan auringonpaiste ulkona innoitti :)
Reseptinä oli tällä kertaa: 1 viiri, 3 paperia, 5 timanttia.
Muina materiaaleina mm. kaksi tyhjää vessapaperirullaa. Uusimmassa Ihana-lehdessä vessapaperirullista oli tehty pieni kirjanen, mutta ajattelin että siitä saa myös mukavan tämmöisen pienen "taskun". Pitääköhän nyt alkaa pistää talteen kaikki vessapaperirullatkin askarteluja varten... En älynnyt ottaa kuvaa sivulta mutta se rulla on siis litistetty.

Pistin saajan nimen piiloon, kun paketti on vasta huomenna perillä. :)

 Sisäpuolelle tuleva "kortti" on myös vessapaperirullasta leikelty. Toinen puoli tyhjä ja sinne kirjoitin pienen viestin saajalle...


1 kommentti: