perjantai 13. huhtikuuta 2018

Alkuvuoden kortit


Tämä kortti meni viikko sitten 80-vuotiaalle anopille. Valmistui hyvissä ajoin (eli 1.5 tuntia ennen juhlia tein)

3v. askarteli mummolle myös oman kortin:



Poika valitsi taustalle tulevan paperin (sen verran johdatellen, että minulla oli vain kauniita papereita mistä valita :). Koristeet sai itse valita ja liimata. Juhlissa sukulaiset tykkäsivät oikein kovasti tuosta shakkinappulasta, olivat sitä mieltä, että nyt on mummon opeteltava shakkia pelaamaan.

Lisäksi ystävänpäivänä tein muutaman kortin: Kaikki kortit oli samanlaisia, eli tuossa keskellä tuommoinen avattava laatikko, missä oli ystävyydestä kertova lappu:





maanantai 1. tammikuuta 2018

Joulukortteilua


Tänä vuonna joulukortti-innostus jäi vähän laimeaksi, joten kortteja sai vain vanhat ihmiset (ja yksi nuorempi, jolla ei älypuhelinta ole). Joten ei kannata ollenkaan surra, jos meidän kortti jäi tulematta, minä vain pidän sinua nuorena :)

Osittain innostusta hillitsi myös tuo 3 v apulainen, jonka innostus (tai oikeastaan aika) ei riittänyt tämän suurempaan korttimäärään. Kortit tehtiin siis niin, että minä tein kuuset ja laitoin niihin liimatäplät ja poika valitsi koristeet ja laittoi ne liimatäpliin.

torstai 7. joulukuuta 2017

Joululahjat

Osa joululahjoista on jo valmiina:


Isoimmassa paketissa paperina 12 x 12" skräppipaperi, pienemmät ovat leveydeltään tuon 12" ja korkeus on 20 cm (pahoittelen tuumien ja senttien sekoittamista samaan lauseeseen :).



Kaikki nämä pussukat on tehty muutama vuosi sitten ostamallani laitteella (pääsipähän viimeinkin käyttöön). Luulen että tämän jälkeen valitsen kaikki lahjat sen mukaan, että voin pakata ne tuommoisiin pusseihin.


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Kesän askartelut

Askarteluinnostuksen pysyessä kateissa, olen jo alkanut harkita askartelutarvikkeiden radikaalia vähentämistä, mutta en ole vielä ryhtynyt tuumasta toimeen. Ehkä seuraavan tavaranhävitysvimman iskiessä...


Synttärikortit


Nukkekoti on odottanut talvesta asti tapetointia, nyt olen jo saanut entiset tapetit pois (upotin siis koko nukkekodin veteen ja sitten lähti hyvin kaikki irti). 


Mummoni synttärikorttiin taiteilin viime viikolla ihan omin kätösin kukkasia vesiväreillä. Poika piirsi kortin etupuolelle kalan ja sisälle tähtiä, joten minun nuo kukat sopivat oikein hyvin sinne sekaan :)


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Yo-kortti


Paljoa ei ole askarreltu, mutta jotain kuitenkin. Tämä ylioppilaskortti taisi valmistua juhlapäivän aamuna, eli oikein hyvissä ajoin.