Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. lokakuuta 2014

MMM-kortti



Kortin tekeminenhän pitää aina jättää viimeiseen hetkeen, joten tätäkin korttia tein samana päivänä kuin se piti saada postiin. (Onneksi meillä on tuommoinen postilaatikko, mistä lähiseuduille lähtee kirjeet vielä klo 20, ei olisi muuten tämäkään ajoissa ehtinyt perille :).

Ja tietenkään kiireessä ei voi valita mitään yksinkertaista mallia, vaan pitää tehdä semmoinen mitä ei ole ikinä tehnyt. Youtubesta löytyi ohjeet tämmöiseen korttiin, tässä linkki videon tekijän blogiin, josta myös löytyy tuo video. En löytänyt korttimallille parempaakaan nimeä, tämä korttimalli on : Marvelous Magical Marquee Card


Kun kortin aukaisee niin tuosta keskimmäisestä ruudusta paljastuu kuva. Ja tälle kortin saajalle ei voi käyttää kuin tämmöisiä koiran kuvia. Ja toinen koira oli pakko saada myös korttiin mukaan, joten se löytyy kortin sisältä muuten vain.

Jos aikaa olisi ollut enemmän niin olisi voinut tehdä semmoisen kortin että kumpikin koira olisi paljastunut luukun takaa, mutta nyt loppui aika ja järki kesken.

Kuvissa värit on taas mitä sattuu, koska kortti piti kuvata illalla ilman luonnonvaloa. Ja korttihan valmistui n. puoli tuntia ennen postilaatikon tyhjennystä :D



Loppuun vielä kuva meidän nukkuvasta koirasta, ei edes häiriintynyt unet vaikka kuvia otinkin. Tyynyjen keskellä on ilmeisesti paras nukkumapaikka:






sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ruusukortti


Mummolle synttärikortti. En ole pitkään aikaan käyttänyt 3 D-kuvia, näitäkin on laatikollinen valmiina, joten ihan hyvä että käyttöä löytyy.

Tähän loppuun vielä syksyinen kuva. En tiedä mikä kasvi tämä on, mutta tämä on minun suosikki meidän vakiokävelyreitillä. Aikamoinen värikirjo.




sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kesäloma


Kävimme lomailemassa Porvoossa, pieni koiramme auttoi pakkaamisessa.


Porvoossa lenkkikaverina oli lähes samankokoinen koira.


Sama koira toimi myös leikkikaverina (ja kuvasta voi huomata myös että meidän  pieni koiramme osaa jo hypätä sänkyyn).


Leikkimisen jälkeen tulee hirveä väsymys ja voi käpertyä nukkumaan vaikka sohvan jalan ympärille.


Tavattiin lomalla myös isompia leikkikavereita.


Ja yhdessä nukkumapaikassa patjaan piti yrittää kaivaa nukkumapaikkaa tuhoisin seurauksin...

Tein myös yhden kortin, mutta huomasin että unohdin kuvata sen, pahus.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Valokuvat kansioon

Tilasin n. kuukausi sitten valokuvia, 585 kpl. Ne eivät ole menneet itsestään kuukauden aikana kansioon, joten kai niille on jotain ihan itse tehtävä... Miten se voikin olla niin vaikeaa! Tai noh, kansioon laittaminenhan on helppoa kun vauhtiin pääsee, mutta entäs kun ne kuvat mitkä tahtoo sopivan tiettyyn albumiin, eivät siihen sovikaan...

Innokas apuri.

Kasa kuvia Ruotsista vuodelta 2009.

Viimeksi olen tainnut laittaa kuvia albumiin, joskus vuonna 2008. Joten kaikki sen jälkeiset paperikuvat olisi nyt laitettava, lähes 5 vuotta...

Haaveena olisi että saisi laitettua aina yhden vuoden yhteen albumiin, jolloin albumiin voisi laittaa myös kaikkea muutakin kuin pelkkiä valokuvia siltä vuodelta. Saa nähdä miten tämä haave toteutuu.