perjantai 21. elokuuta 2015

Palikoita




Jotain pientä on taas tullut tehtyä. Tällä kertaa puupalikoita lapselle. Itse tehtyä on hionta, polttaminen ja öljyäminen. Isä/ukki huolehti puun palikoiden muotoon. Öljyä imivät yllättävän paljon, olisi pitänyt tehdä niinkuin suunnittelin, eli upottaa palikat öljyastiaan.

Kirjaimet tehty polttopiirrustuskynällä. Koska olen huono piirtämään / kirjoittamaan vapaalla kädellä, niin kirjaimet saivat muotonsa pyöreästä purkin kannesta (n. 5 cm halkaisijaltaan). Kaikki muuta kirjaimet onnistuivat sillä taktiikalla hyvin, mutta N-kirjain vaati vähän enemmän mielikuvitusta.

Puu oli haapaa ja siitä saatiin oikein miellyttävän kevyet palikat. Katsotaan miten kestävät kahta hammasta.



Yhden kortinkin olen saanut tehtyä. Rippilapselle tuli tämä kortti. Valmistui hyvissä ajoin, eli edellisenä iltana ennen reissuun lähtöä.

Joulukortteja olen alkanut jo miettiä ja suunnitella, katsotaan miten hyvissä ajoin ne saan tehtyä...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti