torstai 31. joulukuuta 2015

Hartsikokeiluja


Ostin yli vuosi sitten koruhartsia ja nyt kokeilin mitä siitä tulee. Virosta satuin löytämään tuommoisen nappimuotin, mikä on tarkoitettu tälle aineelle.

Alimpana olevan korun ja muutaman napin ehdin tehdä rauhassa pojan päiväunien aikana ja loput sitten kiireessä huitaisin tyylillä "kunhan jotain".


Tämä tehty kaikessa rauhassa. Kirkasta hartsia, johon laitoin tuommoisia oransseja muovipallukoita (askartelussakin käytettyjä). Äiti viimeisteli tämän, muuten niin kauniin, napin roiskaisemalla punaista akryylimaalia päälle (korkki ei mennyt paikoilleen ja horjahti ja roiskahti ja aine itsestään lensi suoraan tuohon).


Kirkkaita pallukoita, näihin voisi tunkea vaikka jotain sisälle. Näihin siis oli oma muotti, Etsystä ostettu. Samalla muotilla myös alla olevat pallot. Hartsiin sekoitettu jotain tavan akryyliväriä, punaista ja valkoista. Väri näytti valuvan pohjalle.



Kuutio, sisällä samoja oransseja juttuja kuin neliönapissa. Muotti sama kuin palloissa.



Tässä korupohjassa keskellä semmoinen oranssi muovijuttu, ympärillä puolitimantteja, joista  yksi eksyi pois paikoiltaan. Keskellä pienen pieniä muovikuulia, jotka ei kuvassa näy ja jotka menettivät värinsä tämän hartsin seassa lilluessaan.

Täytyy joskus kokeilla uudelleen. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti